Joulun aikaan kävimme äitini luona. Hän antoi minulle pussillisen tiibetin terrierin karvaa. Olin aiemmin puoliksi vitsillä sanonut, että tehdään siitä pipo. Nyt edessäni oli pussillinen koirankarvaa.
Koirankarvaa pesussa
Pestessäni koirankarvaa huomasin yllätyksekseni, että se huopuu mukavasti. Ilmeisesti pehmeä alusvilla huopuu ja karkeampi päälikarva jää hiukan törröttämään huovasta.
Koirankarva huopuu
Pesun jälkeen asettelin karvat kuivumaan ja odottamaan kehräämistä.
Kehrääminen
Pörssisähkön hinnan huidellessa omissa sfääreissään, ajatus kehräämisestä tuli mieleeni. Kehräämiseen ei sähköä tarvita. valoa korkeintaan. Otsalamppu päähän ja pyörä pyörimään.
Kehräsin alkuun villaa ja alpakkaa. Kun aloin saada sujuvampaa säiettä, uskalsin tarttua myös koirankarvaan.
Koirankarva oli villaan verrattuna helpompi karstata. Karstaamiseen ei mennyt juuri lainkaan aikaa, kun karvat jo asettuivat paikoilleen. Kunnollisia lepereitä ei karvasta kuitenkaan saanut: vain villavaa höttöä. Epäilen angorakanin karvan olevan saman tyyppistä kehrättävää.
Itse kehrääminen oli villaan ja alpakkaan verrattuna vaikeampaa: karvat olivat irtonaisia ja osa vain 3 cm pitkiä. Säikeistä oli tehtävä melko paksuja, jotta sain jonkinlaista kestävyyttä lankaan. Jos langan kehräisi osittain villasta, saisi varmasti ohuempaa lankaa. Nyt halusin tehdä lankaa täysin koiran karvasta nähdäkseni sen ominaisuudet. Pörröisyys ja kuidun pätkät tekevät tästä langasta vain hauskemman. Täydellistä huiviin.
Päästäkseni kehräämään tarvitsin rukin ja villan lisäksi myös karstat. Puiset karsta-aihiot olin tunkenut komeroon edeltävänä keväänä. Nyt oli pakko jatkaa niiden työstämistä, että pääsisin harjoittelemaan kehräämistä.
Karstojen puumateriaali on kierrätettyä. Kahvat leikkasin vanhasta tuolista ja lapaosat olivat edellisessä elämässään sängyn laitaa. Halusin tehdä karstoista kaarevalapaiset, kuten vanhatkin karstat olivat. Ajattelen kaarevien olevan näppärämmät karstaamiseen.
Leikkasin vannesahalla karstojen kahvatToinen karsta on jo saanut muotoa
En omista teräviä kaiverrustalttoja tai puukkoja ja siksi tein suurimman osan karstojen muotoilusta hiomakoneella. Karstojen on hyvä olla tukevat ja kevyet. Erityisen tärkeää on, että ne sopivat hyvin käteen. Karstaus on kovaa työtä ja ja kahvan on oltava sopivan muotoinen.
Karstamattojen naulaaminen oli kaikista koettelevin vaihe koko hommassa. Suosittelen tätä vain pitkäpinnaisille ihmisille. Naulaaminen oli hankalaa etenkin maton alareunasta, jossa maton piikit päätyvät helposti vasaran alle. Nahkasuikaleet leikkasin vanhasta nahkatakista. Niistä oli hyvä apu naulojen paikallaan pysymisen kanssa, naulausvaiheessa. Helpommalla pääsee, jos käyttää nitomakonetta. Suosittelen myös kahvojen irroitusta mattojen kiinnityksen ajaksi.
Kehräämisen valmistelu on edennyt minulla kuten monet asiat yleensäkin elämässäni: yrityksen ja erehdyksen kautta. Tässä pientä selvitystä aiheesta. Tästä voi olla myös apua niille, jotka harkitsevat kehräysharrastuksen aloittamista.
Karstat
Katselin karstoja nettikaupoista. Ne olivat liian kalliita rahatilanteeseeni nähden ja mietin käytettyjen ostamista. Ostin netin kautta hyväkuntoisena vanhat karstat, jotka olivatkin ruosteessa. Tilasin niihin uudet karstamatot: helppohan ne olisi vaihtaa. Purin karstojen vanhat matot pois todetakseni, että itse karstat olivat lahot ja irroitettujen kahvojen alta mönki ötököitä.
Tein vanhojen karstojen avulla alustavat puuaihiot ja karstat jäivät tähän vaiheeseen useiksi kuukausiksi..
Rukki
Sitten ostin rukin. Rukki maksoi 5 euroa ja oli tukevan oloinen. Sen tarkempaa en tajunnut sitä ostotilanteessa katsoa ja, kun sitä oli varta vasten menty hakemaan, se oli ostettava.
Kotona huomasin, että rukin pyörä oli halki, viipsin oli myös halki. Rulla ei pyörinyt ja ämmän ruuvi ei mennyt kunnolla paikoilleen. Onneksi tykkään korjata asioita.
Rukin korjaus
Korjasin rukinpyörän puisilla tapeilla kuten se on tehtykin. Perinteisesti näihin on käytetty vain puutappeja mutta minä laitoin kyllä liimaakin varmistaakseni pyörän kasassa pysymisen. Vedimme rukin pyörän kuormaliinalla kasaan liimauksen ajaksi.
Viipsimen laitoin myös liimaukseen ja tein siihen puutapit tukemaan liimausta. Katsotaan kuinka se tulee kestämään vai teenkö uuden viipsimen myöhemmin.
Puutapin pää hiottuviivojen paikoilla puutapit
Puhdistin rukin lyhdyn, hioin karan ja porasin rullaan hiukan isomman reiän. Tulin päätelmään, että rullat eivät ehkä olleet rukin alkuperäisiä.
Ämmän ruuvi oli hiukan hankalampi. Huomasin sen kierteiden olivan hiukan erilaiset kuin vastakappaleessa. Ämmän telineen kierteitä oli joku puukolla yrittänyt isontaa. Hioin ruuvin kierteitä, kunnes sain ne sopimaan. Epäilen ettei ämmän ruuvikaan ehkä ole rukin alkuperäinen. Vaihdoin rukkiin myös haukisiiman, muovinarun tilalle.
Rukki alkoi pelittää: Sitä oli mukava polkea. Se oli tukeva ja lyhty pyöri hyvin. Minulla vain ei ollut villalepereitä, joilla kokeilla sen kehräysominaisuuksia. Lepereiden tekemiseen tarvitsin villaa ja karstat.
Villa
Sain paikallisen roskalavapalstan kautta lampaanvillaa ja ekstrana ihanaa ruskeaa alpakanvillaa.
Villa piti ensin pestä. Pesin villaa altaassa ja se olikin mukavaa puuhaa. Alpakanvillan kanssa olin erityisen varovainen ettei se huopuisi.
Pesun jälkeen asettelin villan kuivumaan pyykkitelineelle pyyhkeiden päälle.
Kiitos rukkikuiskaaja Tuulille vinkeistä rukin ja villojen pesun kanssa.
Neulakintaiden tekeminen toiselle ihmiselle on hiukan vaikeampaa, kun kinnasta ei välttämättä voi tekemisen vaiheissa sovittaa. Apuna voi käyttää kädestä piirrettyä kuvaa.
Neulakintaat kannattaakin tehdä aina keskenään samaan vaiheeseen, jotta niistä saa mahdollisimman saman kokoiset.
Neulakintaat vielä ilman peukaloita
Välityönä tein banaanisukat luonnonväreillä värjätyistä langoista. Tässä on käytetty mm. kurkumalla värjättyä lankaa luonnonvärjäyskurssilta. Olipas mukavaa neuloa, kun työ eteni niin joutuisasti!
Kevään aikana tutustuimme myös tilkkumaalaukseen ja vapaaseen konekirjontaan lähemmin. Tilkkumaalaus olikin minulle varsin mieluinen tekniikka ja ostin myös kotikoneeseen kirjontajalan.
Konekirjontaan käytin kirpputorilta ostamiani värikkäitä ompelulankoja ja tilkut ovat kierrätystä myös. En kovin tarkkaan suunnitellut hommaa alussa ja jouduin myöhemmin lisäämään kaistaleen kangasta yläreunaan saadakseni puun oksistolle tarpeeksi tilaa. Kaikki kuitenkin peittyy hyvin tilkkujen alle eikä saumakohtia jää näkyviin.
materiaalia lisätään kerroksittain
Ideana tilkkumaalaustekniikassa on ommella tilkkuja päällekäin tyllin tai liimakankaiden avustuksella. Ensimmäisen kerroksen kiinnitykseen käytin tylliä. Myöhempiin kerroksiin ompelin tilkkuja sellaisenaan vapaalla konekirjonnalla.
Lopulta työ on kuorrutettu järjettömällä määrällä vapaata konekirjontaa.
Lainasin kirjastosta Kinnasneulakirjan. Asiallinen perusteos tekniikan perusteista ja kauniita ohjeita.
Pari uutta juttua opin kirjaa tutkimalla. Kirjassa neuvotaan mm. kuinka kinnasneulatekniikkaa voi tehdä edestakaisin tasona spiraalin sijasta. Tutustumisen arvoinen teos tekniikasta kiinnostuneille.
15.3. Värjäsin liukuvärjäyksellä lankaa neulakintaita varten.
Verihelttaseitikin varsista tuli kaunista oranssia. Toinen pää vyyhdistä oli hevonhierakkakylvyssä. Langat olivat hiukan erisävyisiä sukkalankojen jämiä, joita löysin kaapista. Lopputulos oli kaunis.
Verihelttaseitikin varretHevonhierakkakylpy
Aloitin koulussa tekemään kuolemajärven tekniikalla kintaita värjäämästäni langasta. Kintaat ovat lapsen kokoa ja aurinkoisen väriset.
Rakensin koulun kevätnäyttelyyn taulun neulakinnastekniikasta. Taululla on eri tyyleillä valmistamiani näytteitä sekä lyhyt kuvaus neulakintaiden valmistuksesta.
Neulakintaita Suomeksi 2+2, Räisälän tyyliin (Suomeksi 2+1) ja Kuolemajärveltä (Suomeksi 2+2 ½)
Hansenin koodi
Hanseninkoodi on yksi tapa kirjoittaa ohje neulakinnastekniikoihin. Hansenin koodissa langan kulkua merkitään O ja U kirjaimilla sen mukaan, meneekö lanka edellisen langan yli (O, over) vai ali (U, under).
Jos tarkastellaan esim. Räisälän tyyliin tehtyä kinnasta, jonka koodi on UUO/UOOU F1 Kintaan pujottelutekniikassa mennään ensin kahden langan ali, yhden yli/ yhden ali, kahden yli sekä lopuksi neulalangan alitse. Neulalangan alitse meneminen lopussa tekee tyylille tunnusomaisen lettireunuksen pistoille.
Suomeksi 2+1 , lettireunus, Räisälä Hansenin koodi UUO/UOOU F1
Suomeksi 2+2
Kokeilin erilaisia pistelytyylejä ja huomasin nopeasti, että mikä tyyleissä oli erona. Suosituin tyyli Suomessa on 2+2. Sen valmistus on nopeaa, ja melko tiivistä. Kintaasta tulee mukavan joustava ja loistava esim. rukkasen aluskintaaksi.
Suomeksi 2+2Suomeksi 2+2
Suomeksi 2+1 lettireunus Räisälästä
Räisälän tyyli on kaunista ja rustiikkisen näköistä. Sen valmistus on nopeaa, mutta langan on hyvä olla paksuhko tai kintaasta tulee harva. Räisälän tyyliin tehty kinnas ei jousta yhtä hyvin kuin 2+2 kinnas.
Venäjäksi 2+2+2
Venäläistä tyyliä kerkesin hiukan sivuamaan ja totesin, että se oli todella tiivistä, joustamatonta ja hidasta tehdä. Kokeilemassani venäläistyylissä silmukoita poimitaan myös takakautta ja tämä hidastaa työn kulkua kovasti. Pinnasta tulee paksu ja se sopii loistavasti paksuun, jopa vedenpitävään kintaaseen. Tuskastuin tekemisen hitauteen, mutta ehkä joskus vielä kokeilen uudelleen.
Venäjäksi 2+2+2, kokeiltu kaksivärisenä
Suomeksi 2+2½, Kuolemajärveltä
Kuolemajärven tyyli nousi yhdeksi suosikeistani. Se on suhteellisen tiivis myös ohusta langasta, mutta nopeampi valmistaa kuin venäläinen tyyli. Kuolemajärven tyylissä kolmas lankalenkki halkaistaan menemällä neulalla langan läpi. Käytin kintaiden tekemiseen happoväreillä viimevuonna värjäämääni villalnkaa. Huomasin, että pätkävärjätyty langat, jotka monesti tekevät neuleesta levottoman, toimivat kauniisti neulakinnastekniikassa. Neulakinnastekniikalla pistellessä, työskentely pysyy kauemmin paikallaan, kun neuloessa tulee enemmänkin pitkää vaakaraitaa. Pätkävärjätyt langat toimivat kauniisti, jos väriraportti on edes jonkun mittainen.
Kuolemajärvi 2+2½
Suomeksi 1+1 Oslolainen pisto, Korpilahti
Viimeisenä tutustuin Oslolaiseen pistoon, Suomeksi 1+1. Oslolainen pisto on Suomessa ollut käytössä Muuramessa, silloisen Korpilahden alueella. Korpilahtelaisena halusin tietenkin tutustua pistoon paremmin.
Pisto sopii hyvin paksulle langalle, koska peukalon kanssa kiristäen se jää harvaksi. Kun opettelin tekemään piston neulalle kiristäen sain siitä tiheää. Piston tekeminen neulalle kiristäen on todella hidasta. Kintaasta tulee joustamatonta ja tiivistä, mutta pintakuvio on kaunis. Tein kokeiluni luonnonväreillä pätkäväräjäämälläni langalla.
Suomeksi 1+1, Oslolainen tyyli, Korpilahti, Muurame Hansenin koodi UO/UOO F1 (tai F2)
Kevät on alkanut leppoisasti ja kiireettömästi. Opiskeluni on keskittynyt ”Erikoistuminen taideteollisuusalalla”-kurssiin. Olen tutustunut erikoistekniikoihin ja pohdiskellut tulevia suunnitelmia.
Yhtenä erikoistekniikoista tutustuin kinnasneulatekniikkaan. Tekniikkana se on erityisen vanha. Varhaisimmat Suomesta löydetyt neulakintaat ovat 1000-luvulta ja muualta maailmasta on löytynyt jopa vanhempia.
Itse kiinnostuin kinnasneulatekniikasta tehdessäni kulttuurilähtöisen tuotteistamisen tutkimusta syksyllä. Silloin otin, omaan taustaani pohjaten, selvää karjalaisesta kinnasperinteestä. Sain selville, että neulakintaat olivat Karjalassa tärkeämpiä kuin neulotut tai virkatut.
Aloin opetella Youtuben kautta, kuinka neulakintaita tehdään. Alku oli hyvin hankalaa, kun videoita oli eri tyyppisiä ja opettajilla ei ollut tekniikasta juuri kokemusta. Erilaisia neulakinnastekniikoita on useita satoja sen mukaan missä päin eurooppaa on sattunut asumaan. Suomessakin tekniikat vaihtelivat eri kylien välillä.
Halusin oppia neulakinnastekniikan perusteet, että osaan välitää taitoa myöhemmin myös muille. Puutyökurssilla valmistin visakoivusta kinnasneulan ja aloin neulomisharjoitukset. Ensimmäiset päivät menivät sotkuisten myttyjen ympäröimänä, mutta jossain vaiheessa pääsin jyvälle tekniikasta. Aloitin yleisimmästä Suomessa käytetystä tekniikasta 2+2.
Pikkuhiljaa tekniikka alkoi sujua. Suomeksi 2+2, UUOO/UUOOO
Kokeilin erilaisia materiaaleja kinnastekniikkaan. Erityisesti kuparilangasta sai viehättäviä kokeiluja vaikka langan pujottelu osoittui suhteellisen haastavaksi.
Materiaalikokeiluja kinnasneulatekniikallaRäisälä 2+1 lettireunus, Hansenin koodi UUO/UOOU F1
Isovanhempieni ollessa kotoisin Räisälästä, valitsin kokeiluun myös Räisälän kylän oman neulomistavan, joka on saman tyyppinen kuin oslolainen pisto, mutta lopussa mennään neulalangan ylitse. Pidän kovasti lapasten rustiikkisesta pinnasta, joka varmasti osaltaan johtuu tottumattomasta neulomistyylistäni.
Kaikkia pienpajojen töitä en ole kerennyt saada valmiiksi uuden pajan alkaessa, mutta laittelen kuvia sitä mukaa kun töitä valmistuu. Viimeisimpänä tekniikkana opettelin tuftausta tuftausneulalla. Käytin siihen vanhoja, kaappiin unohtuneita sukkalankoja. Aika mukava, kuvallinen, tekniikka oli tämäkin vaikka alkuun tuntui hiukan haastelliselta hahmottaa, millaista jälkeä tuftaamalla saa aikaan.
TuftaustöitäRyijy
Ryijyn kuvan olen unohtanut laittaa, vaikka se on ollut jo pitkään valmiina. Ryijyyn käytin kasvivärjättyjä lankoja ja merinovillatupsuja. Merinotupsut tekevät ryijyyn utuista tunnelmaa vaikka tässä kuvassa se näyttää lähinnä sottaiselta. Kutoessani ryijyä ajattelin loppukesän maalaismaisemia. Ehkäpä silmiä siristämällä tästä voisi maiseman saadakin.