Kasvivärjäystä olisi ollut mukava jatkaa pidempäänkin. Viimeisenä väripäivänä keskityin lähinnä purettamiseen ja jälkivärien käyttöön enkä halunnut tehdä uusia väriliemiä. Jälkiväreillä sain aikaan vaaleita sävyjä.
Tuuli teki keskiviikkona värimataralla kyyppivärjäyksen, jossa lankojen väri muuttui siniseksi tullessaan ilman kanssa tekemisiin. Värin kehittymistä oli mielenkiintoista seurata vaikka haju luokassa oli aika voimakas. Värjäys oli mukavaa ja upeita värejä saimmekin aikaan.
JälkivärikokeilunikyyppivärjäystäKyypin neste on keltaistaTässä kuvassa ovat kuivumassa kaikki keskiviikkona värjätyt langat. Verihelttaseitikin ja alpakan liittoon olen ylen tyytyväinen. Hauska kokeilu oli myös kurkumapainotteisella yrttiteellä värjätty sukkalanka.
Koulun syksy on alkanut erilaisiin tekniikkoihin tutustumisella. Yhdistetty ryhmämme jaettiin kolmeen osaan ja näissä pienryhmissä aloimme tutustumaan erilaisiin tekniikoihin muutaman päivän jaksoissa. Pajat ovat olleet kiinnostavia, mutta niiden sisältämiin tekniikoihin olisi ollut mukavanpi paneutua hiukan pidemmäksikin aikaa.
Ensin opettelimme ryijyjen tekniikkaa, mikä olikin minulle mielenkiintoista hommaa. Sain tehtyä pienen ryijyn kasvivärjätyistä langoista.
Seuraava jakso sisälti kuvansiirto- ja kovetustekniikoita. Harmikseni olin tuossa välissä kipeänä ja tämä jäi minulta kokematta.
Kolmas paja oli punomista ja solmeilua eri materiaaleista. Teimme kierrätyshuovasta istuinaluset. Harjoittelin myös punomaan paperista eri tavoilla. Tästä ehkä tuonnempana kuvaa, kun saan työn kotosalla valmiiksi..
Syyskuun alussa pienryhmämme siirtyi kasvivärjäyksen kurssille. Aloitimme ihan perusteista vaikka asiat olivat minulle ennestään tuttuja. Toin kouluun materiaaliksi pussin pakastettuja veriseitikkejä ja värjäsin niillä alpakka-silkki -lankaa.
Sieniä keitin tunnin ajanSamaan aikaan puretin lankaa alunavedessäTässä puretetut langat on siirretty siivilöityyn väriliemeen. Lämpötila on maltillinen. Jätin langat yöksi liemeen.Aamulla huuhtelin langat. Saas nähdä millaisiksi tulevat kuivuttuaan.Vasemmalla liemi, jonka keitin sienistä saadakseni kaiken värin irti ja oikealla lankojen värjäyksestä jäänyt jälkiväriliemi. Nämä liemet yhdistin ja jatkan värjäystä ensi viikolla.
Perjantaina 2.9. menimme koulusta ARTAPESTRY6 kuvakudosnäyttelyyn Keski-Suomen museolle. Näyttely oli kiinnostava ja museossa oli muutakin nähtävää.
Historiallista Jyväskylää esittävä kartta museon keskikerroksessa.Museossa oli paljon toinen toistaan mielenkiintoisempia kuvakudoksia.
Kävin tänään rakentamassa ensimmäisen oman taidenäyttelyni Tertan puotiin Vihtavuoreen. Näyttely on avoinna kahvilan aukioloaikoina heinäkuun ajan. Taulut ovat parin viimeisen vuoden aikana maalaamiani akryylimaalauksia, joiden aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Päädyin antamaan näyttelylle nimen ”Harhailuja”.
Harhailkaa katsomaan näyttelyä ja maistelemaan Tuulin ja Ennin ihania leipomuksia.
Kevät on ollut todella kiireinen ja täynnä toimintaa. Kuukauden sisällä minulla on kaksi näyttöä ja viimeinen rutistus ennen kesälomaa. Välillä väsymys on todella vaivannut, mutta taas mennään voiton puolella ja kohti lämmintä kesää.
Työssäoppiminen
Olen aloittanut työssäoppimisen Osuuskunta Verson verkkokaupan rakentelussa. Paljon oppia onkin tullut ja työssäoppiminen on sujunut pääasiassa hyvin, vaikka välillä on väsymys vaivannut. Ensi viikolla meillä on maalien myyntitapahtuma Viitaniemessä. Saas nähdä kuinka myyntitapahtuma etenee. Hiukan jäönnittääkin, mutta
Tekemäni esite myyntitapahtumaan
Koulutyö
Kevään aikana minulla on myös toinen näyttöön liittyvä projekti. Olen ollut siis työharjoittelussa osa-aikaisesti ja osa-aikaisesti olen jatkanut koulutyötä. Olen aloittanut näyttönä viimeistelemään aloittamaani kirjoneuleohjetta. Neuleohjeen on tarkoitus tulla myyntiin jossain vaiheessa.
Sukat edistyvät hiljakseen
Taide
Olen jatkanut myös kotona koulussa Keke-päivänä aloittamaani kollaasia. Saas nähdä millainen tulee valmiista taulusta. Ainakin aika painava!
24.4. olin valvomassa Korpilahden taidemaalareiden kevätnäyttelyssä. Kyseessä on Kansalaisopiston ryhmä, joka kokoontuu kerran viikossa maalaamisen merkeissä.
Alkuun oli kovin hiljaista ja siirryin rappuselle istuskelemaan ja piirsin ohikulkevien ihmisten kuvia. Loistavaa harjoitusta! Pikkukylällä ei tapahdu juuri mitään ja ulkona istuminen ja piirustelu herätti ihmetystä. Luultavasti tästä oli apua ja päivästä tuli kohtuullisen vilkas. Neljän tunnin aikana taidenäyttelyyn eksyi 22 ihmistä.
Naakkojen kevätkuhinaa
Ryhmä on tällä kaudella ollut todella värikäs ja tuottelias. Näyttely ei mielestäni jäänyt yhtään ammatilaisten näyttelyistä. Maalaukset saivat paljon kehuja ja miltei jokainen näyttelyssä kävijä löysi jonkun suosikin maalausten joukossa. Loistavia töitä kaikilla! Palaamme taas syksyllä!
Tänään kokeilimme tuotekuvausta. Kuvaaminen ei ollut lainkaan niin helppoa, kuin voisi ajatella. Hyvän valokuvan aikaansaamiseen pitää huomioida monia seikkoja. Valon voimakkuus, kovuus ja suunta ovat avainasemassa. Tuotteiden asettelu ja kuvauskulma ovat myös erittäin tärkeitä.
Sain paljon jonkinlaisia kuvia aikaan. Tässä muutama paremmin onnistunut otos.
Opiskelu siirtyi etätyöskentelyyn jo marraskuun lopussa ja jäin kotiin tekemään verkko-opintoja mm. yrittäjyydestä. Aika hyvin sainkin tehtävät tehtyä ennen vuoden vaihdetta. Jonkun verran ollut sairastelua ja vastaavaa, mutta jaksanut silti puuhaillakin kaikenlaista opintojen lomassa. Töppösiä huovuttelin, neuloin ja tein yhden pikkuruisen maton valmiiksi.
Luonnonväreillä värjätyistä langoista tehtyä sukkaa. Malli on Mia Sumellin Pitsylit muokattuna omaan jalkaan sopivaksi.Pastillin värinen matto vihdoin valmiina
Huopahommia
Sain paikalliselta yksityishenkilöltä ilmaisia kuplamuoveja ja pääsin aloittamaan huovuttelut joulukuun aikana. Tuulilta ostetut villat huopuivat ihanasti. Ei tullut minkäänlaisia huovuttamisen ongelmia töppösiä tehtäessä. Jossain vaiheessa huomasin, että töppösiin meinasi tulla jopa paltetta kaavan siirtyessä. Villa huopui todella hyvin verrattuna teollisesti värjättyihin villoihin.
. Töppösten varsiin asettelin vielä vanhan mummolampaan villaa koristeeksi.
Töppösistä tuli melko tukevat, mutta pohjat olivat ikäväkseni liian kapealestiset minulle ja jouduin tilaamaan uudet. Odotellaan vielä, jos piakkoin saisin uudet pohjat ja töppöset lopuulisesti valmiiksi. Toivottavasti näistä tulee käyttökelpoiset ja kerkiävät vielä helmikuun pakkasille.
Tein joululahjaksi myös tämmöiset sisätöppöset. Niistä ei ole kuvaa valmiina, kun menivät pakettiin niin nopeasti
Tänään kävimme vielä pyörähtämässä Suomen käsityön museon Vihreää väriä -näyttelyssä. Mielenkiintoista oli tutustua luonnon väreillä värjättyihin näytteisiin. Luonnon kasveilla ja sienillä värjääminen on minulle tuttua, mutta uuttakin asiaa tuli erilaisten värinäytteiden muodossa.
Keijunmekon ja korpipaatsaman monet sävyt ihastuttivatMorsingon kasvatuksesta
Joitakin näytteitä jäimme kaipaamaan. Itse olisin halunnut nähdä enemmän erilaisten sienten ja esim. hevonhierakan eri sävyjä. Väritattaren ja malabarinpinaatin edustus olisi ollut myös kiinnostavaa nähdä. Luonnon väriaineiden kirjo on niin laaja, että raja on pitänyt vetää johonkin.
Kaikenkaikkiaan näyttely oli kiinnostava ja upea ja ennen kaikkea vaatinut suuresti työtä tekijöiltä.
Tässä työssä viehättivät erityisesti seinällä näkyvät varjot.
Ensimmäiset varsinaiset ammattiaineopinnot aloitti syksyllä 2021 alkanut kankaanpainanta.
Kankaanpainannan alkaessa, kokeilimme monenlaisia erilaisia tekniikoita kuvioiden siirtämiseen kankaalle. Tekniikoita olivat mm. -vahakaavio -kaaviomuovilla painaminen -leimasinpainanta -erilaisia estotekniikoita -valotettu kaavio